Taipumattomat ry on vuonna 1994 perustettu voimistelun erikoisseura. Olemme Suomen voimisteluliiton SVOLIN jäsenseura.
Taipumattomissa lajivalikoimaan kuuluu naisten ja miesten telinevoimistelua, rytmistä voimistelua ja trampoliini- sekä näytösvoimistelua.
Tutustu lajeihin Suomen voimisteluliiton sivuilla http://www.svoli.fi/kilpailulajit/ .
VOIMISTELUTOIMINTA
Taipumattomien voimistelukausi on syksystä kevääseen. Suurin voimistelijaryhmä ovat telinevoimistelijat. Syyskaudella 2007 telinevoimistelijoita oli n. 250, rytmisiä oli 23, näytösvoimistelijoita 8 sekä trampoliinissa 12 voimistelijaa. Suurin osa voimistelijoista jatkaa koko kauden ajan, mutta kesken kauden mukaan otetaan uusia, jos sopiva ryhmä löytyy. Ryhmiä oli kaikkiaan 33. Valmentajia seurassa on noin 30. He ovat iältään 15 vuodesta ylöspäin. Valmentajia koulutetaan valtakunnallisen järjestelmän mukaisesti.
Ensimmäisinä voimisteluvuosina tutustutaan lajiin ja opetellaan perustaitoja. Harjoituksia on tuolloin yleensä 1-2 kertaa viikossa. 1-2 tuntia kerrallaan. Kilpailutoimintaan on mahdollista siirtyä myöhemmin. Tuolloin myös harjoittelu tehostuu ja määrät lisääntyvät. Harjoitusmäärät päättää seura ja valmentaja. Tässä vaiheessa myös vanhempien osuus harrastuksen tukemisessa kasvaa.
Kausi alkaa yleensä elokuussa. Joulun alla on ryhmissä kilpailut ja kauden päätteeksi on joulujuhla, jossa myös kaikki voimistelijat palkitaan. Kevätkausi alkaa loppiaisen jälkeen ja päättyy toukokuussa. Kauden päätöstapahtumana on jo perinteeksi muodostunut kevätjuhla. Syys- ja kevätkauden lopussa ryhmissä järjestettävät kilpailut toimivat tarvittaessa tasokokeena, joiden pohjalta valmentajat voivat antaa ohjeita seuraavan kauden ryhmien muodostamista varten.
Kevätkauden jälkeen järjestetään ns. extra/lisätunnit lähinnä Voimistelupäiville lähtijöille. Voimistelupäivät on vuosittainen valtakunnallinen voimisteluväen tapahtuma, joka järjestetään alku kesästä eri puolilla Suomea. Rovaniemellä voimistelupäivät oli vuonna 2003.
TALOUS/JÄSENMAKSUT
Talkootoiminta on olennainen osa tämänkin päivän urheiluseuratoimintaa. Talkootoiminnan kautta saadaan varoja seuran toimintaan, mutta talkoiden avulla jokainen oppii myös tuntemaan Taipumattomat seuraa ja seurassa toimivia ihmisiä.
Talkootoiminnassa jokaisen voimistelijan vanhemman panos on välttämätön. Taipumattomissa talkootoiminta on ollut monipuolista ja toiminnassa tarvittavat avutkin ovat olleet monenlaisia: fyysistä voimaa, sorminäppäryyttä, markkinointitaitoja, organisointikykyä, kovaa ääntä, huumorintajua jne. Jokaiselle vanhemmalle löytyy varmasti sopivaa tehtävää. Useampana vuonna toteutettuja toimintoja ovat olleet erilaiset paketoimistalkoot, myyntitalkoot ja suurimpana voimainponnistuksena Naisten Kymppi –tapahtuma toukokuussa. Talkootoiminnan lisäämiseksi otetaan aina uusia ajatuksia vastaan.
Talkootoiminnasta saatavien tulojen lisäksi, seuran toimintaa, voimistelukoulua ja kilpailutoimintaa, pyöritetään pääasiassa jäsen- ja harjoitusmaksujen turvin. Rovaniemen kaupunki on myös avustanut seuraa.
Jäsenmaksu on 5 euroa, jonka toivoisimme myös mahdollisimman monen vanhemman maksavan, lapsilta jäsenmaksu peritään harjoitusmaksun yhteydessä. Harjoitusmaksut määräytyvät harjoitusmäärän perusteella. Näihin maksuihin ei sisälly vakuutusta, joka on vanhempien itsensä hyvä lapselle ottaa ellei lapsella sellaista jo ole. TARKISTA LAPSESI VAKUUTUS.
Kilpailevilla voimistelijoilla on lisäksi lisenssimaksu, jota ilman ei voi kilpailla. Lisenssimaksu maksetaan voimisteluliitolle. Voimisteluliitto pitää listaa lisenssivoimistelijoista. Lisätietoja lisenssistä ja sen maksamisesta http://www.svoli.fi/kilpailulajit/kilpailulisenssit/ .
HALLINTO
Taipumattomien päätösvaltaa käyttää seuran syyskokouksessa valittava johtokunta, johon kuuluu puheenjohtaja ja kymmenen jäsentä. Syykokouksessa päätetään myös seuran talousarviosta ja toimintasuunnitelmasta seuraavalle vuodelle. Tuossa kokouksessa jäsenmaksun maksaneet vanhemmat voivat olla päättämässä seuran eli lastensa harrastustoimintaan liittyvistä asioista.
Palkattuna työntekijänä Taipumattomissa on Terhi Tuorilainen, jonka tavoittaa Taipumattomien toimistolta Urheiluopistolta. Toimisto on avoinna pääsääntöisesti maanantaista perjantaihin klo 8-16. Sovittaessa mahdollisuuksien mukaan myös muina aikoina. Muutoksista pyritään ilmoittamaan etukäteen.
TIEDOTUS
Puolivuosittain ilmestyy seuran jäsentiedote, jonka valmentajat jakavat voimistelijoille.
Ilmoitamme Lapin kansan lauantain urheilumuistiossa ja Uusi Rovaniemi -lehdessä.
Lisäksi seuralla on kotisivut internetissä osoitteessa www.taipumattomat.sporttisaitti.com
Yhteystiedot |